Norah Jones @ Royal Festival Hall 2.6.2012

Kun Lontoon hipsterit olivat kerääntyneet eräänä kesäkuisena kaatosateisena päivänä Field Day Festivaleille Victoria Parkiin, suuntasimme ystäväni kanssa matkamme kohti Royal Festival Hallia, missä valloittavan Norah Jonesin oli määrä esiintyä samaisena iltana.

Myöhästyimme hieman konsertista, joten emme nähneet lämmittelybändin aktista kuin pari viimeistä biisiä. Tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä ainakaan kuulemamme biisit eivät suuresti vakuuttaneet -- lämppäri vaikutti melko tylsältä. Tätä taustaa vasten Norah Jonesin esiintyminen tuntui sitäkin valloittavammalta.

Of Montreal @ KOKO 25.4.2012

Olen kuunnellut vaihtelevasti Of Montrealin tuotantoa jo pitkään, mutta en ole koskaan ollut oikein varma pidänkö todella heidän musiikistaan. Osa kappaleista on ehdottoman kiinnostavia ja osa taas jopa hieman ärsyttäviä. Tälle ilmiölle on melko ilmeinen syy: Of Montrealin musiikki on todella vaihtelevaa. Vaikutteita imetään discosta, hippipsykedeliasta, kitaraindiestä ja progesta. Mielestäni yhtye on parhaimmillaan luodessaan tanssittavaa kitaraindietä, jota värittävät kekseliäät kosketinsoundit, puhaltimet ja jousisoittimet. Yllätyksellisyydeltä tämän yhtyeen kanssa ei voi välttyä. Jo värikkään psykedeeliset levyjen kansikuvat kertovat jotakin musiikista.

Mikke: Unohtuneita keikka-raportteja: Nada Surf ja Fanfarlo

Aika on täällä Lontoossa elellessä aina välillä melko tiukassa, joten blogiakaan ei tule päivitettyä ihan niin usein, kuin toivoisi. Nyt kuitenkin haluaisin raportoida lyhyesti kahdesta hienosta keikasta, jotka olen kokenut täällä ollessani:

Heini: Rebekah Delgado - naisenergiaa Lontoon tyyliin

Lähde: Flikr - asw909.

Jo kahdesti olen Lontoossa asuessani päätynyt loistavan laulaja-lauluntekijä Rebekah Delgadon keikalle. Ensimmäinen kohtaamisemme tapahtui muutamia viikkoja sitten Totally Acoustic -akustisen musiikin illassa. Tunteikkaan keikan intiimissä ilmapiirissä heittänyt Rebekah teki vaikutuksen ja ostin muutamalla hassulla punnalla artistin uuden uutukaisen EP:n Sing You Through the Storm. EP:n mukana tullut mainoslehtinen ohjasi minut hänen seuraavalle keikalleen, joka pidettiin Pohjois-Lontoossa The Lexingtonissa viime perjantaina. Tällä kertaa pääsin kuuntelemaan Delgadoa yhtyeen kera -- johon olennaisena osana kuului muun muassa sahansoittaja.

Heini: MJ Hibbett - Jokaisen nörtin oma artisti

Kun astuin helmikuisena iltana pohjoislontoolaiseen Bull & Gate -pubiin, en vielä tiennyt löytäväni uutta lempiartistiani vielä samana iltana. Lontoon PopFest-tapahtuma kuitenkin esitteli minulle uuden idolini: MJ Hibbettin.

Kuin kohtalon saattelemana olimme ystävieni kanssa koko illan käsitelleet nörteimpiä puoliamme - koodausta, tilastotieteestä innostumista, sitä, miten Big Bang Theory on yksi hienoimmista komediasarjoista koskaan tai sitä, mistä Battlestar Galacticassa oikeastaan on kyse. Kaiken tämän päätteeksi löysimme itsemme kuuntelemasta ehkä nörteintä - ja samaan aikaan nerokkainta - koskaan kuulemaani sanoittajaa, MJ Hibbettiä.

Mikke: London Popfest @ Bull & Gate 23.2.2012

Lontoon Popfest kerää melko tuntemattomia, mutta taitavia indie-artisteja eri klubeille ympäri Lontoota. Osallistuin Popfestin torstai-iltaan Bull & Gate nimisessä konserttipaikassa. Bull & Gate on melko perinteisen oloinen vanha englantilaistyylinen pubi, jonka oheen on lisätty intiimi ja tunnelmallinen konserttitila. Torstai-iltana paikan täytti neljä esiintyjää, joista kaikki osoittautuivat mielenkiintoisiksi ja hienoiksi kokemuksiksi. Itse päädyin paikalle illan pääesiintyjän, Cats On Firen, houkuttelemana.

Mikke: Jeff Buckley - Grace (1994)

Sain vajaat kymmenen vuotta sitten Jeff Buckleyn Grace-albumin syntymäpäivälahjaksi ystävältäni. Hän tiesi minun pitävän erityisen paljon Led Zeppelinin musiikista ja ajatteli (aivan oikein) minun ihastuvan Jeff Buckleyn mestariteokseen. Buckleyn musiikki tosiaan muistuttaa paikoitellen vahvasti Led Zeppeliniä. Korkeat laulut ja progressiiviset rytmit viittaavat 70-luvun rock-jättiläiseen. Suoraa vertausta ei kuitenkaan voida tehdä. Siinä missä Zeppelin edusti aikansa raskaan rockin suuntausta, Buckleyn Gracea on lähes mahdotonta liittää suoranaisesti mihinkään genreen. Soundi on välillä herkkääkin herkempi, välillä taas aggressiivisen rokkaava. Kitarat soivat todella taidokkaina ja bändityöskentely on esimerkillistä. Kaiken yläpuolelle nousee kuitenkin Buckleyn ilmiömäisen hieno lauluääni. Teknisesti aivan omaa luokkaansa oleva laulu nousee uskomattomiin korkeuksiin, soi kovaa ja korkealta, mutta myös hiljaisen herkkänä. Tämä lauluääni menee ehdottomasti maailman parhaiden joukkoon.

Heini: Lontoo-soundtrack

Muutin viime syyskuussa Lontooseen jatko-opiskelemaan. Koska arkielämäni olin yhtäkkiä täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, en kyennyt kuuntelemaan minulle uutta musiikkia. Vaikka olinkin kovin innoissani uudesta sijainnistani, musiikinkuunteluni alkoi hämmentävästi painottua tuttuihin ja turvallisiin, monesti suomalaisiin, yhtyeisiin ja artisteihin. Tästä johtuen en voi Miken tavoin julkaista vuoden 2011 parhaat levyt listausta. Listaan kuitenkin henkilökohtaisen musiikkiturvasatamani suosikit.