Mikke: Liekki - Rajan piirsin taa (2005)

Nyt ihmetyttää, miksi en aikanaan sijoittanut Liekkiä top 100 -listalleni. Varsinkin yhtyeen toinen ja kolmas levy ovat soineet stereoissani ja i-Podissani todella paljon. Liekin progressiivisia aineksia unenomaisen melodiseen poppiin yhdistelevä puhtaan kuulas soundi täytyy ehdottomasti nostaa suomalaisen musiikin kärkikastiin. Sanoituksista joutuu välillä väkisin etsimään merkityksiä, joita ei välttämättä edes ole. Tämä kertoo jälleen kerran siitä, että sanoitukset ovat musiikinkuuntelussani vasta toisella sijalla. Melodiat, soundit, tunnelmat ja rytmit saavat minut kiinnostumaan musiikista. Jos vielä siihen päälle onnistutaan tekemään hienoja sanoituksia, se on pelkkää plussaa. En kuitenkaan jää kaipaamaan sanoituksia musiikissa, jos se muuten kolahtaa.

Liekin kolmas pitkäsoitto Rajan piirsin taa ammentaa soundiaan 70-luvun progesta, mutta täyttää tuon äänimaailman persoonallisella ja modernilla soundilla. Laulaja Janne Kuuselan puhdas lauluääni henkii hienoa mystiikkaa ja hänen useimmiten puhtaan kuulaana soiva kitaransa soi kauniisti. Erityisesti terävän metallinen näppäily kuulostaa omaperäisen kauniilta. Urut soivat hienosti muistuttaen Wigwamin kulta-ajoista. Basso on yhtyeen musiikkityyliin nähden suuressa osassa. Teemu Soinisen bassokuviot ovat melodisia ja välillä yllätyksellisiäkin tuoden musiikkiin omaleimaista taikaa. Rummut hoitavat tehtävänsä moitteettomasti progressiivisen ilmeen ylläpitäjinä.

Olen nähnyt yhtyeen pari kertaa livenä, mutta erityisesti minulle on jäänyt mieleen Ruisrockin keikka vuodelta 2005. Yhtye oli ainakin minun silmissäni uransa huipulla ja soitti pimenevässä kesäillassa mielettömän kauniisti. Tunnelmaa korosti se, että suurin osa festivaaliyleisöstä oli toisella puolella aluetta kuuntelemassa HIM:in päälavaesiintymistä. Paikalla tuntui olevan porukkaa, joka todella osasi ottaa Liekin musiikin sisäänsä. Koska tilaa oli paljon, oli myös tilaa tanssia. Ihmiset heiluivat ja tanssivat spontaanin iloisina taianomaisen musiikin tahtiin savukoneen ja värivalojen täyttäessä hämärän. Muistellessani tätä iltaa ja kuunnellessani Rajan piirsin taa levyä, ihoni nousee kananlihalle.

Levy alkaa kuulaan kauniilla kitaroilla kappaleessa Lilja. Terävän metallinen kitarasoundi yhdistyy autenttiseen pianosoundiin ja taustalla jyllää melodinen mahtavasti rullaava bassokuvio. Valeria muuttaa soundin raskaampaan suuntaan. Mukaan nousee särökitara ja uskottavat rock-urut. Syvän mystinen kauneus  ja yöllinen tunnelma säilyvät. Tuomitun tie nostaa tempoa tanssittaviin rytmeihin. Bassokuvio on tässä kappaleessa erityisen hieno. Päijänne tuo kesän korviin puhtailla iskelmämäisillä kitaroillaan. Soundissa voi melkein kuulla järven hiljalleen liplattavan pinnan. Tytöt / kadut / paluu on yksi levyn hienoimmista kappaleista, jossa progressiivisuus tulee esiin muuttuvissa osioissa. Kesäisestä tunnelmasta siirrytään hiljaiseen kauneuteen ja siitä vielä massiiviseen eeppisyyteen. Lopun kitara ja urkusoolot ovat mielettömän kauniit ja nostavat kylmät väreet joka puolelle ihoa. Rannalla -kappaleessa voimakkaat treble-kitarat yhdistyvät maalailevaan bassokuvioon ja kauniisiin lauluihin. Rintama muuttaa soundit synkemmiksi ja raskaammiksi. Säkeistöjen yöllisestä tunnelmasta siirrytään räjähtävään kertosäkeeseen. Jäljet esittelee mielettömän hienoa pianotyöskentelyä ja hiljaisen yksinkertaista kauneutta. Sinun luona kerran on yksi levyn ehdottomasti kauneimmista kappaleista ja kostuttaa melkein silmäkulmat vapaalla tunnelmallaan. Ero on jäisen melankolinen ja kauneutta huokuva kappale, joka johdattelee hienosti grande finaleen. Levy loppuu ehkä yhtyeen kaikkien aikojen hienoimpaan kappaleeseen Rajan piirsin taa. Progressiivisesti ilmettään välillä muuttava kappale sisältää melodisuutta, kauneutta, taidokkuutta, massiivisuutta ja ennen kaikkea tunnetta. Takuu varma ihokarvojen pystyyn nostattaja. Volyymi vain kaakkoon!

Liekin ensimmäinen levy Magio haki vielä suuntaansa ja vaikka yhtyeen omaleimainen soundi on kuultavissa, se ei ole vielä valmis. Toisella levyllään Korppi, Liekki teki läpimurtonsa. Eikä suotta, sillä Korppi sai yhtyeestä esille sen todellisen taituruuden ja kauneuden. Neljäntenä ja viidentenä ilmestyneet Kalliot Leikkaa ja Hyönteinen eivät oikein vakuuttaneet minua. Edellinen on täytetty liian raskailla soundeilla ja jälkimmäisestä puuttuu tunnetta ja luonnetta. Viimeisenä ilmestynyt Paimen herättää toivoa yhtyeen paluusta hienon mystisen musiikin pariin. Rajan piirsin taa on kuitenkin mielestäni yhtyeen hienoin tuotos! Tällaista kauniin omaperäistä musiikkia kaipaisin suomalaiseen musiikkimaailmaan enemmänkin!

Albumi Spotifyssa