Heini: Queen - A Night at the Opera (1975)

Queen on yhtye, joka putosi alkuperäiseltä top sata listaltani siitä syystä, että olen yksittäisten levyjen sijaan keskittynyt kuuntelemaan yhtyeeltä lähinnä yksittäisiä kappaleita. Vaikka olisin halunnut esitellä jonkin albumin yhtyeeltä 176 albumia -blogissamme, ei edes biisilistausten läpikäyminen auttanut minua päättämään, mikä levy olisi ylitse muiden, joten päätin lopulta pudottaa yhtyeen pois listalta kokonaan. Tämä jäi myöhemmin harmittamaan, sillä yhtye on uniikkiudessaan ja taituruudessaan henkeäsalpaavan loistava. Onneksi uusi blogimme tarjoaa tilaisuuden korjata asia.

Olen perinyt tarpeen kuunnella Queenia jo - jos en nyt ihan äidinmaidossa niin viimeistään - viattomassa kahdeksan vuoden iässä vuonna 1991, kun laulaja Freddie Mercury kuoli. Muistan vieläkin, miten äitini katsoi surullisena MTV:ltä Mercuryn muiston kunniaksi lähetettyä Queen-päivää, nauhoitti sen VHS-kasetille ja kielsi ehdottomasti äänittämästä mitään muuta kasetin päälle. Suuri osa Queenin hittibiiseistä jäi siis mieleni perukoille jo silloin, ja kun vanhempana kuuntelin niitä oma-aloitteisesti, totesin niiden todellakin kuuluvan rockmusiikin parhaimmistoon.

Miksi sitten A Night at the Opera? Queenin tuotannossa on monta albumia, jotka ansaitsivat oman esittelynsä blogeissamme, mutta päädyin tähän sen legendaarisen maineen vuoksi. Sitäpaitsi jo levyn toiseksi viimeinen biisi, Bohemian Rhapsody, riittäisi yksin perusteeksi sille, että albumi tulee esitellä blogissamme viimeistään nyt. Vaikka viime vuosina kyseistä kappaletta onkin kuullut lähinnä Kontakti ry:n Paskan musiikin festareilla ryhmäkaraokeversiona, ei alkuperäisen kappaleen kuuleminen ole lakannut lähettämästä kylmiä väreitä selkäpiitäni pitkin. Ei välttämättä ole kohtuutonta sanoa edes, että kyseessä on kaikkien aikojen paras rockkappale.

Vaikka albumin legendaarisuutta tietenkin lisää se, että se sisältää niinkin ainutlaatuisen kappaleen kuin Bohemian Rhapsody, on biisin päätyminen tälle levylle huono asia levyn muita kappaleita ajatellen. Muilta kuin omistautuneilta faneilta saattaa päästä tällaisessa tapauksessa unohtumaan, että levyllä on 11 muutakin kuuntelemisen arvoista kappaletta. Omia suosikkejani ovat ainakin avausraita Death on Two Legs, melkein kymmenminuuttinen pläjäys The Prophet's Song sekä herkkääkin herkempi Love of My Life. Monissa muissakin kappaleissa on elementtejä, jotka saavat minut ihmettelemään, miten joku voi osata tehdä näin loistavaa musiikkia. Jollet ole vielä valinnut omia suosikkejasi, kannattaa kuunnella levy ajatuksella läpi mahdollisimman pian!

Albumi Spotifyssa.

Ks. myös Mikke: Queen - Jazz (1978).