Mikke: Led Zeppelin - II (1969)

Näin jälkikäteen on melko käsittämätöntä, että yksikään Led Zeppelinin albumi ei päätynyt alkuperäiselle top 100 -listalleni. Yläasteella musiikillisen maailmani täytti lähinnä 70-luvun hard rock ja proge. Kaikista näistä ehkä suurin yhtye tuolloin oli Led Zeppelin. Yhtyeen musiikki ei ole ehkä enää niin usein kuuntelussa kuin tuolloin, mutta aina kuunnellessani yhtyeen musiikkia, muistan miten hienosta musiikista on kyse. Yhtyeen jääminen pois listalta johtuu osittain myös siitä, että minun on lähes mahdotonta päättää, mikä yhtyeen ensimmäisistä viidestä levystä on paras. Kaikki sisältävät aivan loistavia kappaleita, eikä mikään kuitenkaan ole kokonaisuutena muihin nähden ylivertainen. Päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsemaan yhtyeen toisen albumin, sillä se aikanaan aloitti Zeppelinin kuunteluni.

Ala-asteella kuuntelin paljon 90-luvulla pinnalla olevia heavy / hard rock yhtyeitä (Metallica, Guns n' Roses, Iron Maiden,...). Tiesin, että isäni oli aikanaan 70-luvulla fanittanut raskaamman rockin jättiläisiä, kuten Deep Purplea, Uriah Heepia, Black Sabbathia ja Led Zeppeliniä. Hänen levyhyllystään löytyikin tämä Zeppelinin toinen albumi vinyylimuodossa. Vaikkei käytössäni oikeastaan ollutkaan kunnollisia välineitä vinyylinkuunteluun, innostuin tästä minulle uudesta vanhemmasta musiikista niin kovasti, että kuuntelin levyä ilman kunnollista vahvistinta äänet täysillä, jotta olisin kuullut edes jotain. Lopulta ostin itse cd:n ja nyt myöhemmin tuo isäni vinyyli on kotona kuunneltavissa.

Robert Plant, Jimmy Page, John Paul Jones ja John Bonham ovat kaikkien aikojen lahjakkaimpia soittajia oman instrumenttinsa saralla. Pagen uraauurtavat raskaat riffit ja kokeilevat soolot, Bonhamin raskas tomifillien täyttämä rummutus ja Jonesin melodisen kumpuilevat bassot tekevät suuren vaikutuksen vielä tänäkin päivänä. Plantin uskomattoman korkea rock-raspi viimeistelee mahtavuuden. Yhtyeen toinen levy on mahdollisesti yhtyeen koko uran raskain, mutta perinteisen riffirockin sekaan mahtuu blues ja folk vaikutteita, uskomattomia melodioita ja kekseliäitä studiokokeiluja. Levy oli aikanaan huikea myyntimenestys. Se sijoittui albumilistan kärkeen Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Yhdysvalloissa levy onnistui pudottamaan jopa The Beatlesin Abbey Roadin kahteen kertaan ykkössijalta.

Levy alkaa aggressiivisesti raskailla soundeilla kappaleessa Whole Lotta Love. Plantin kiekuva rock tulkinta on improvisoinnin taidonnäyte ja psykedeelisen väliosan voihkinnat ovat legendaariset. What Is And What Should Never Be tuo esille yhtyeen blues-juuret yhdistäen klassisen bluesin hiipivän soundin räjähtävään rock-paukkeeseen. The Lemon Song tuo todella esille Pagen loistavan kitaransoiton, jota voisi verrata paikoitellen jopa Hendrixin legendaariseen tyyliin. Jonesin mahtavat bassomelodiat ansaitsevat myös huomiota. Thank You ammentaa kesäisen keveää tunnelmaa akustisesta kitarasta ja folk-soundeista. Heartbreaker on ikonista Zeppeliniä, jossa jokainen ääni ja rytmi huokuu yhtyeen taidokkuutta. Living Loving Made on yhtyeen yksi hitikkäimmistä ja poppimaisimmista kappaleista. Tämän tahtiin on varmasti tanssittu villisti 60- ja 70-luvun vaihteessa. Ramble On hakee lisää mystisiä fiiliksiä folk-traditiosta. Sanoituksissa kadotaan hämmentäviin ulottuvuuksiin ja esille pääsee muun muassa Taru sormusten herrasta. Moby Dick on John Bonhamin todellinen taidonnäyte. Kukaan häntä ennen, eikä hänen jälkeensä ole pystynyt yhtä mahtavaan rumpusooloon. Livenä rumpusoolo saattoi venyä jopa 10 minuuttiseksi yhtyeen yli 3 tuntisilla keikoilla. Levyn lopettaa mielestäni ehkä paras kappale koko levyllä. Bluesmaisesti alkava Bring It On Home räjähtää uskomattoman hienoon rock-jylinään.

Led Zeppelinin ura on täynnä mahtavaa musiikkia, joten kehotan kuntelemaan kaikkia (varsinkin 5 ensimmäistä) levyjä. Näiltä muilta albumeilta nostan erityisesti jalustalle kappaleet Dazed and Confused, Since I've Been Loving You, Stairway to Heaven, No Quarter ja Kashmir. Yhtyeen ura loppui Bonhamin kuolemaan. Rumpali joi itsensä hengiltä uskomattomalla määrällä viinaa. Rumpali ei ollut korvattavissa, sillä kyseessä oli ehkä kaikkien aikojen taidokkain rock-rumpali. toisaalta yhtyeen musiikkikin oli lähestyttäessä 80-lukua menettänyt loistokkuutensa, joten lopetus tuli melko hyvään aikaan. Yhtyeen ura on kuitenkin täynnä loistavaa musiikkia, joka on jättänyt unohtumattoman jälkensä rock-musiikin historiaan. Teille, jotka ette ole vielä yhtyeeseen tutustuneet kunnolla kehotan kuuntelemaan yhtyeen tuotantoa laajasti, jotta muutkin kuin tunnetuimmat hittibiisit pääsevät kertomaan miten ainutlaatuisesta yhtyeestä on kyse. Te vanhat fanit puolestaan, en voi kuin kehottaa kaivamaan Zeppelinin jälleen esiin ja nauttimaan.

Albumi Youtubessa