Heini: Lontoo-soundtrack

Muutin viime syyskuussa Lontooseen jatko-opiskelemaan. Koska arkielämäni olin yhtäkkiä täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, en kyennyt kuuntelemaan minulle uutta musiikkia. Vaikka olinkin kovin innoissani uudesta sijainnistani, musiikinkuunteluni alkoi hämmentävästi painottua tuttuihin ja turvallisiin, monesti suomalaisiin, yhtyeisiin ja artisteihin. Tästä johtuen en voi Miken tavoin julkaista vuoden 2011 parhaat levyt listausta. Listaan kuitenkin henkilökohtaisen musiikkiturvasatamani suosikit.

Mikke: Vuoden 2011 top 10 -levyt

Vuosi 2010 oli albumien suhteen loistava vuosi. Viime vuoden levyjen listaaminen olisi ollut todella hankala tehtävä, sillä väkisinkin hyviä levyjä olisi jäänyt huomiotta. Vuosi 2011 oli kuitenkin tylsempi. Tarkempi kuuntelu osoitti kuitenkin, että tänäkin vuonna on ilmestynyt muutama kelpolevy. Listasin tässä mielestäni vuoden kymmenen parasta levyä. On hyvin mahdollista, että olen missannut jonkin helmen, joten kommentoikaa ihmeessä listaa ja kertokaa omista suosikeistanne. Tässä kuitenkin oma listani:

Mikke: William Fitzsimmons @ Korjaamo 25.11.2011

William Fitzsimmons on yhdysvaltalainen muusikko, joka julkaisi tänä vuonna neljännen pitkäsoittonsa Gold In the Shadow. Fitzsimmons soittaa hiljaisen herkkää folkia, joka riipaisee syvältä henkilökohtaisuudellaan ja intimiteetillään. Miehen vuonna 2008 julkaistu albumi The Sparrow And the Crow on varmasti yksi kaikkien aikojen parhaista erolevyistä. Kappaleissa kuuluu suru ja kipu vaikeasta erosta. Fitzsimmonsin hauraan kaunis lauluääni tulkitsee tuota kipua mielettömällä voimalla. Kitaranäppäilyt ovat taidokkaita ja kauniita. En ole kuunnellut Fitzsimmonsin kahta ensimmäistä itsejulkaistua albumia, mutta uskallan silti suositella miehen koko tuotantoa.

Mikke: Liekki - Rajan piirsin taa (2005)

Nyt ihmetyttää, miksi en aikanaan sijoittanut Liekkiä top 100 -listalleni. Varsinkin yhtyeen toinen ja kolmas levy ovat soineet stereoissani ja i-Podissani todella paljon. Liekin progressiivisia aineksia unenomaisen melodiseen poppiin yhdistelevä puhtaan kuulas soundi täytyy ehdottomasti nostaa suomalaisen musiikin kärkikastiin. Sanoituksista joutuu välillä väkisin etsimään merkityksiä, joita ei välttämättä edes ole. Tämä kertoo jälleen kerran siitä, että sanoitukset ovat musiikinkuuntelussani vasta toisella sijalla. Melodiat, soundit, tunnelmat ja rytmit saavat minut kiinnostumaan musiikista. Jos vielä siihen päälle onnistutaan tekemään hienoja sanoituksia, se on pelkkää plussaa. En kuitenkaan jää kaipaamaan sanoituksia musiikissa, jos se muuten kolahtaa.

Masentavimmat suomenkieliset poplyriikat top 10

Suomessa vaalitaan melankoliaa. Koko kansan rakastamat kappaleet kertovat surusta, kuolemasta ja menetyksistä niin usein, että se alkaa tuntua hieman kornilta. Pitkällisen ja tarkan valikointiprosessin tuotteena esittelemme nyt kymmenen synkintä suomalaista poptuotosta höystettynä kommenteilla ja lyriikoiden ankeimmilla pätkillä. Mikäli mielestäsi jokin olennainen kappale jäi puuttumaan, lisää se kommenttiosioon, jotta tästä masentavasta listasta tulisi mahdollisimman kattava. Jotta olisi helpompaa päättää, olemmeko valinneet oikeat kappaleet listallemme, voit kuunnella kaikki biisit Spotify-soittolistalta.

Mikke: Tom McRae - Tom McRae (2000)

Brittiläisen Tom McRaen esikoisalbumi putosi aikanaan top 100 listaltani viimeisenä. Mietin pitkään levyn sisällyttämistä listaani, mutta mielettömän hienosta musiikistaan huolimatta tämä levy ei jostain syystä ollut soinut stereoissani niin usein, että se olisi noussut kaikkien aikojen tärkeimpien joukkoon. Nyt hieman yli puoli vuotta myöhemmin levyn kuuntelu on lisääntynyt ja se nousee nykyään helposti kärkisataseeni. Tom Mc Raella on yksi maailman hienoimmista lauluäänistä. Skaala ulottuu mielettömiin korkeuksiin ja persoonallinen käheys tuo ääneen shamanistisen hypnotisoivaa lumoa. Kappaleet edustavat syvää melankoliaa ja niin sanottua ulinaa. McRaen lauluääni käsittelee tuskaa ja surua mielettömän voimakkaasti. Kevyemmissä ja duurivoittoisemmissa kappaleissa tämä lauluääni ei saavuta yhtä suurta intensiteettiä, joten onkin vain sopivaa, että suurin osa kappaleista on omistettu surulle.

Heini: Iron & Wine - The Shepherd's Dog (2007)

Iron & Winen loistava The Shepherd's Dog -levy putosi alkuperäiseltä top sata -listaltani sen vuoksi, että pidin yhtyettä liian uutena tuttavuutena, jotta olisin vielä listaa tehdessäni laittaa sen sadan minulle merkittvävimmän levyn joukkoon. Nyt kuitenkin listan tekemisestä on kulunut jo melko pitkään ja levy on edelleen ahkerassa kuuntelussa. Sen lisäksi yhtye esiintyi viime kesänä Helsingin Flow-festivaaleilla ja keikka oli intensiivisyydessään ja pituudessaan (puolitoista tuntia muiden 45 minuutin pätkien sijaan) muista poikkeava hieno kokemus. Yhtyeen lavakarisma ja taito lumota yleisö musiikillaan teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Näiden seikkojen johdosta levy esiintyy listallani nyt.

Mikke: Kings of Convenience - Quiet Is the New Loud (2001)

En osaa sanoa, miksi Kings of Convenience putosi alkuperäiseltä top 100 -listaltani pois. En ollut tainnut edes ajatella yhtyettä listaa tehdessäni. En tosin osaa sanoa miksi. Norjalaisen duon hiljaisuudesta ja raikkaan puhtaista akustisista soundeista syntyy kaunista ja rauhoittavaa musiikkia, jonka vertaista ei olla omassa lajissaan kuultu sitten Simon & Garfunkelin. Erlend Øyen ja Eirik Glambek Bøen pehmeät lauluäänet soivat mahtavasti yhteen. Stemmat ovat taidokkaasti toteutettuja ja kitaranäppäilyt soivat kauniina, vaikka niistä ei tajunnanräjäyttävää taidokkuutta löydykään. Norjalaisesta musiikista tulee yleensä mieleen vain kirkonpolttoheavy ja A-Ha, joten Kings of Convenience on tervetullut poikkeus. Nämä melankolisen hiljaiset melodiat ilmentävät hyvin pohjoismaalaista mielentilaa. Musiikki sopiikin loistavasti yksinäisiin kävelyihin luonnossa vuodenajasta riippumatta.